keskiviikko 4. elokuuta 2010

Kulunutta aikaa

Kuluneena aikana olen tehnyt erinäisiä päätöksiä. Yksi päätös on ollut se, että ostin itselleni uuden hatun. Kasvatin myös viikset, joskin ne menivät vinoon.

Bonjour!

Olen myös tehnyt toteamuksia ruuan suhteen.
Toteamus yksi: Manhattan Steakhousessa on helvetin hyviä pihvejä, joten suosittelen sitä jokaiselle joka syö lihaa ja totean, että tuskin tulen muualla enää käymään jos satun paikkakunnalle missä ko. yritys toimii.
Toteamus kaksi: Itsetehdyt hampparit ovat hyviä. Tehtiin nimittäin tässä alkuviikosta hamppareita kotona. Sämpylät on kaupasta valmiina, mutta pihvit paistettiin ite. Tuli muuten sen verran hyviä että taitaa mäkkärit ja heset olla hetken aikaa pannassa.
Toteamus kolme: Asiaa jäätelöosastolta. Kuvassa oleva jätskiannos syötiin Lahden Triossa olevassa Cafe Ciaossa ja oli muuten HYVÄÄ! Niin taivaallista verrattuna kaikkiin perusmakuihin. Lisäksi se, että ko. pulju tekee jäätelönsä itse ja maut vaihtuvat päivittäin antaa lisäpisteitä yritykselle. Miksei Salossa ole tätä? :(

Moar food


Tässä tämän hetken kuumimmat juorut, jäänyt valokuvaus jokseenkin vähemmälle tässä viime aikoina niin ollut rahtusen hiljaisempaa kuin normaalisti. Eli TODELLA hiljaista. No mutta, koitan ryhdistäytyä ja kammeta itseni ulos kamera kourassa ja saada jotain aikaan!

Ciao! -R

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

I can has spring

Kevättä rinnassa, kyllä vain! Tässä muutama esimerkki siitä miltä täällä päin _voi_ näyttää.